21.9.2009

Asian tausta

A oli ollut toistaiseksi voimassa olleessa työsopimussuhteessa X Oy:öön, nykyiseltä toiminimeltään Y Oy, (työnantaja) 2.1.1996 - 31.12.2002 työskennellen toimistotehtävissä tietokoneiden kokoonpanoyksikössä. Tästä työstä hän oli ollut hoitovapaalla elokuussa 1998, kun työnantaja oli käynnistänyt yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/1978; yhteistoimintalaki) mukaisen neuvottelumenettelyn tietokoneiden kokoonpanoyksikön toiminnan lopettamisesta tuotannollisilla syillä.

Yhteistoimintaneuvotteluissa oli 11.8.1998 syntynyt neuvottelutulos työyksikön toiminnan lopettamisesta, neljän työntekijän uudelleen sijoittamisesta sekä yhdeksän työntekijän irtisanomisesta. Työnantaja oli yhteistoimintaneuvotteluissa elokuussa 1998 esillä olleella tuotannollisella perusteella irtisanonut A:n työsopimuksen hänen palattuaan työhön hoitovapaan päättymisen jälkeen 31.10.2002.

Kanne ja vastaus Espoon käräjäoikeudessa

Kanteessaan A muun ohella vaati, että työnantaja velvoitetaan suorittamaan hänelle yhteistoimintalain 15 a §:n (724/1988 ja 906/1996) nojalla hyvityksensä lain 6 §:n 3 b kohdan (51/1993), 7 a §:n (724/1988 ja 906/1996) ja 8 §:n 2 momentin (906/1996) vastaisesta menettelystä 8 118 euroa korkoineen vastaten A:n kuuden kuukauden palkkaa. Kanteensa perusteena A esitti, ettei yhteistoimintamenettely vuonna 1998 ollut koskenut häntä, koska hän oli tuolloin ollut hoitovapaalla, eikä vuonna 1998 toteutettuun menettelyyn ollut voitu enää nojautua uudessa irtisanomistilanteessa neljä vuotta myöhemmin. Työnantajan olisi syksyllä 2002 tullut toimia menettelytapojen ja -aikojen osalta siten kuin yhteistoimintalaki edellytti sekä selvittää mahdollisuudet muun työn tarjoamiseen tai A:n uudelleen kouluttamiseen. Työnantaja oli velvollinen suorittamaan yhteistoimintalain mukaisen hyvityksen, koska se oli tietoisesti jättänyt yhteistoimintalain asettamat velvoitteet noudattamatta.

Työnantaja kiisti kanteen todeten, että syksyllä 1998 käydyt neuvottelut olivat koskeneet koko työyksikön henkilökuntaa ja siten myös A:ta. Työyksikön lakkauttamisen perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja oli käsitelty tuolloin käydyissä neuvotteluissa, joissa A oli ollut läsnä, eikä toimenpiteen perusteissa ja vaikutuksissa ollut sen jälkeen tapahtunut mitään uutta. Ainoa seikka, josta oli ollut syksyllä 2002 enää keskusteltava, oli kysymys työnantajan mahdollisuudesta tarjota muuta työtä A:lle. Tämä asia oli käsitelty 31.10.2002 pidetyssä neuvottelussa, johon ei ollut tarvinnut esittää kirjallista kutsua, koska asiallisesti oli ollut kysymys syksyllä 1998 käytyjen neuvottelujen jatkamisesta ja silloisen tilanteen tarkistamisesta lokakuun 2002 olosuhteiden mukaan. Työnantaja ei siten ollut rikkonut yhteistoimintalakia tahallaan tai ilmeisestä huolimattomuudesta.

Käräjäoikeuden tuomio 14.2.2006

Käräjäoikeus totesi, että yhteistoimintaneuvottelut tietokoneiden kokoonpanoyksikön lopettamisesta oli pidetty vuonna 1998 ja neuvottelut olivat koskeneet myös A:n työtehtäviä. A oli osallistunut kaikkiin niihin neuvotteluihin, jonka osapuolina olivat olleet työnantaja ja yrityksen henkilöstö luottamusmiehen edustamana. Käsittelemättä tuolloin oli jäänyt ainoastaan se, oliko työnantajalla tarjota A:lle muuta hänen työsopimuksensa mukaista työtä tai muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä syksyn 2002 tilanteessa. Kun tällaisia tehtäviä ei asiassa kuullun todistajan mukaan ollut työnantajayhtiössä ollut, oli A irtisanottu. Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kirsti Levo.

Helsingin hovioikeuden tuomio 6.11.2007

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että vuonna 1998 käydyt yhteistoimintaneuvottelut, joissa A oli ollut läsnä, olivat koskeneet A:n työyksikön lopettamista ja ne olivat koskeneet myös A:n työsuhdetta. Vuonna 1998 käydyillä neuvotteluilla ja A:n vuonna 2002 tapahtuneella irtisanomisella oli ollut asiallinen yhteys eikä työnantaja ollut laiminlyönyt yhteistoimintalaista johtuneita velvoitteitaan. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hellevi Niemelä, Leeni Kivalo ja Pia Hansson-Anttonen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. X Oy:ssä, nykyiseltä toiminimeltään Y Oy, oli käyty 3.8. ja 11.8.1998 välisenä aikana yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/1978; yhteistoimintalaki) mukaiset neuvottelut tietokoneiden kokoonpanoyksikön toiminnan lopettamista koskeneesta suunnitelmasta. Neuvotteluissa oli 11.8.1998 saavutettu neuvottelutulos, jonka mukaan yksikön kaikki työtehtävät lakkautettiin ja yksikön kolmestatoista työntekijästä sijoitettiin neljä työntekijää uusiin tehtäviin ja irtisanottiin yhdeksän työntekijää. Työnantaja sitoutui kuitenkin tarjoamaan myös viimeksi mainituille yhdeksälle työntekijälle mahdollisuuden irtisanomisen jälkeen siirtyä uusin työehdoin terminaalityöntekijöiksi yhtiön toimipisteeseen Espoossa.

2. Yhtiö oli irtisanonut tietokoneyksikön toiminnan loppumisen perusteella A:n työsopimuksen hänen palattuaan työhön hoitovapaaltaan 31.10.2002, kun yhtiöllä ei ollut tuolloin tarjota A:lle hänen työsopimuksensa mukaista aiempaa työtä tai muutakaan hänen ammattitaitoaan ja kokemustaan vastaavaa työtä.

3. A:n mukaan elokuussa 1998 käydyt yhteistoimintaneuvottelut eivät olleet voineet koskea hänen työsuhdettaan, koska työsopimuslain 37 §:n 5 momentti (595/1991) esti hänen työsopimuksensa irtisanomisen hoitovapaan aikana. A:n valituksen johdosta asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, oliko yhtiö laiminlyönyt yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluvelvollisuutensa jättäessään lokakuussa 2002 antamatta lain 7 a §:ssä (724/1988 ja 906/1996) tarkoitetun neuvotteluesityksen ja laiminlyödessään noudattaa lain 8 §:n 2 momentissa (906/1996) säädettyä neuvotteluaikaa.

Yhtiön menettelyn arviointi

4. Yhteistoimintalain tarkoituksena on, että yrityksen toimintasuunnitelmia koskevat yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan ja käydään asian sellaisessa valmisteluvaiheessa, jossa vuorovaikutus työnantajan ja työntekijöiden välillä voi aidosti toteutua. Siten on selvää, että tietokoneyksikön toiminnan lopettamista koskevasta suunnitelmasta on tullut neuvotella elokuussa 1998 ennen toimenpiteen toteuttamista. Asiassa ei ole ollut riitaa siitä, etteikö yhtiö olisi neuvotteluissa elokuussa 1998 noudattanut yhteistoimintalain menettelysäännöksiä.

5. Yhteistoimintalain 7 a §:n (724/1988 ja 906/1996) perusteella työnantajan on tullut kesällä 1998 antaa kirjallinen neuvotteluesitys, jota on lain 8 §:n 2 momentin (906/1996) mukaan voitu täydentää neuvottelujen aikana. Neuvottelut ovat päättyneet edellä kohdassa 1 selostettuun sopimukseen, jonka jälkeen yhtiöllä on lain 8 §:n 1 momentin (906/1996) mukaan ollut oikeus toteuttaa suunnitellut toimenpiteet.

6. Se, että irtisanomista A:n osalta ei ollut toteutettu vuonna 1998, on johtunut työsopimuslain 37 §:n 5 momentissa (595/1991) säädetystä irtisanomiskiellosta, joka koskee muun ohella hoitovapaan aikaa. Tämän irtisanomiskiellon tarkoituksena on (komiteanmietintö 1969:A 25 s. 52) ollut se, että vapaalla oleva henkilö saisi hyväkseen irtisanomisajan työssäoloaikanaan, jolloin hänen ei tarvitse käyttää vapaataan uuden työn etsimiseen. Perhevapaan aikaa koskeva irtisanomiskielto asettaa siten tällaista vapaata käyttävän työntekijän mainitussa suhteessa samaan asemaan muiden työntekijöiden kanssa.

7. Työsopimuslain 37 §:n 5 momentissa (595/1995) säädetty irtisanomiskielto ei sen tarkoitus huomioon ottaen sellaisenaan estä yhteistoimintaneuvottelujen käymistä perhevapaan aikana. A oli myös osallistunut elokuussa 1998 käytyihin neuvotteluihin olemalla läsnä neuvottelutilaisuuksissa. Yhteistoimintalain säännöksistä ei puolestaan voi päätellä, että yhtiön neuvotteluvelvollisuus olisi jäänyt täyttymättä elokuussa 1998 hoitovapaalla olleen A:n osalta, sillä yksikkötasolla käydyt neuvottelut pääsääntöisesti sulkevat pois tarpeen käydä samoja neuvotteluja yksittäisten työntekijöiden kanssa.

8. Se, että A:n irtisanominen on jäänyt toteutettavaksi myöhemmin, ei ole synnyttänyt uutta neuvotteluvelvoitetta hoitovapaan päättyessä huomioon ottaen erityisesti, että A ei ole kanteensa perusteena edes väittänyt, että yhtiö ei olisi noudattanut hänen osaltaan yhteistoimintamenettelyssä 11.8.1998 syntynyttä sopimusta tai että olosuhteet hänen uudelleen sijoittamisensa tai kouluttamisensa osalta olisivat muuttuneet olennaisesti elokuun 1998 jälkeen tai luoneet erityisen tarpeen suunnitella irtisanomisen vaihtoehtoja uudelleen. Asiassa ei ole Korkeimmassa oikeudessa myöskään kiistetty sitä, etteikö yhtiö olisi syksyllä 2002 selvittänyt mahdollisuutensa A:n kouluttamiseen tai uudelleen sijoittamiseen työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 4 §:n edellyttämällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen (eri mieltä), Gustav Bygglin, Juha Häyhä ja Marjut Jokela (eri mieltä). Esittelijä Kirsti Uusitalo.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Jokela: Kysymyksessä olevan toimintayksikön lopettaminen oli koskenut työntekijöitä yleisesti, joten yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (yhteistoimintalaki) 7 §:n 4 momentin (906/1996) mukaisesti neuvottelut oli elokuussa 1998 käyty henkilöstön edustajan kanssa. Menettelyn piiriin oli kuulunut koko yksikön henkilöstö, mukaan lukien myös perhevapaalla ollut A. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena oli ollut, että osa henkilöstöstä sijoitettiin toiseen toimipisteeseen samalla paikkakunnalla ja kaikille muille irtisanottaville työntekijöille tarjottiin työpaikka toiselta paikkakunnalta. A oli kuulunut jälkimmäiseen ryhmään, mutta perhevapaan vuoksi hänen työsopimustaan ei ollut irtisanottu. A oli palannut työhön yli neljän vuoden kuluttua yhteistoimintamenettelyn päättymisen jälkeen, jolloin hänen työsopimuksensa oli irtisanottu.

Yhteistoimintamenettelyn tarkoituksena on tehostaa työnantajan ja henkilöstön yhteistoimintaa ja lisätä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työtään ja työpaikkaansa koskevien asioiden käsittelyyn. Yhteistoimintamenettelyn merkitys korostuu, kun kysymys on tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavista irtisanomisista. Vuorovaikutus edellyttää tällöin, että neuvottelut käydään oikea-aikaisesti ja riittävin tiedoin. Tämä asettaa rajat myös sille, kuinka kauan työnantaja voi toteuttaa henkilöstön vähentämistoimia aikaisemmin käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen perusteella. Neuvottelujen, työnantajan ratkaisun ja sen täytäntöönpanon tulee olla todellisessa yhteydessä silloinkin, kun irtisanomisia ei toteuteta välittömästi kaikkien työntekijöiden osalta. Toimenpiteen vaikutukset ja vaihtoehdot voivat ajan kulumisen myötä muuttua siihen verrattuna, mitä ne ovat olleet aikanaan käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen aikana. Neuvottelutarvetta arvioitaessa lähtökohtana ei voida pitää sitä, että työnantajan tuotannollinen ja taloudellinen tilanne ja muut henkilöstön tarpeeseen ja vaihtoehtoihin vaikuttavat seikat olisivat yli neljän vuoden ajan säilyneet muuttumattomina.

Tämän vuoksi katson, että A:n työsuhteen päättämistä olisi tullut käsitellä yhteistoimintamenettelyn edellyttämällä tavalla sen tilanteen pohjalta, joka on vallinnut hänen palatessaan työhön. Tällöin A olisi voinut työnantajan neuvotteluesityksen perusteella varautua tilanteeseen ja selvittää etukäteen irtisanomisen vaihtoehtoja. Hänelle olisi tarjoutunut myös tilaisuus vaatia, että neuvotteluun osallistuisi työntekijöiden edustaja. Työnantaja on siten laiminlyönyt yhteistoimintaneuvottelujen käymisen yhteistoimintalain 15 a §:n 1 momentissa (906/1996) tarkoitetulla tavalla.

Tässä tapauksessa työnantajana on suuri, monikansallinen yritys. Irtisanomisella on työntekijälle huomattava merkitys. Ottaen kuitenkin huomioon, että työyksikön lopettamista ja siitä seurannutta työpaikkojen vähentämistä on aikanaan käsitelty yhteistoimintamenettelyssä ja että kysymys on ollut tarpeesta jatkaa neuvotteluja vain A:n osalta, katson yhteistoimintalain 15 a §:n 2 momentin nojalla työnantajan A:lle suoritettavaksi kohtuulliseksi hyvitykseksi tämän kahden kuukauden palkkaa vastaavan määrän.

Kumoan hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot. Velvoitan yhtiön suorittamaan A:lle hyvityksenä 2 706,48 euroa korkoineen.

Oikeusneuvos Kitunen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Jokela.